tiistai 16. elokuuta 2016

Olen luvannut tehdä Amista sen esittelypostauksen. Lupaankin tehdä sen seuraavan kuukauden aikana kun itselläni alkoi vihdoinkin KESÄloma, sen kunniaksi lämmitettiin ensimmäisen kerran jo takka. ;) Säät näyttää lupaavalta, varsinkin nyt ensimmäisenä aamuna vettä sataa kuin sanonko mistä, onpahan aikaa tehdä niitä sadepäivän rästihommia sisällä niin kuin esimerkiksi pestä ikkunat ja vihdoinkin kirjoittaa se Amin esittelypostaus.

Sitten itse asiaan eli Sallin kuulumisiin.

Salli on ollut edelleen vähän vino, mutta paranee koko ajan. Ollaan valmennuksissa jumpattu sen takapäätä ulos ja suoristettu. Ongelmana on enää vasen laukka, joka sekin parantunut (tai siis suoristunut?) ihan hirveästi ja oikea ravi. Eli vasempaan kierrokseen Salli joka askellajissa lykkää takapäätään sisälle. Käynnissä ja ravissa se on paljon vähäisempää ja tässä helpottanut paljon juuri se takaosan siirto ulos. Laukassa vinous korostuu. Salli on taas kuten alkuvuodesta. Lykkää takapään sisälle, pienentää ympyrää jolloin ei enää laukkaa ja pukittelee. Olen nyt saanut vähän tätäkin asiaa korjattua, hiljaa hyvä tulee. Suurin korjaus laukassa pitäisi silti tehdä omalla istunnallani. Minun pitäisi saada vartaloni laukan suuntaan eikä istua oikealle niin paljon. Vähän epäilin, kun valmentaja sanoi että minun pitää nostaa ulkojalkani laukassa satulan eteen. Mutta se auttoi. Sain lonkkani edes sinnepäin oikeaan asentoon ja keskivartaloni sisälle päin. Veikkaan että muut kanssaratsastajat ovat saattaneet ihmetellä että mitä hemputtia oikein puuhaan...

Oikeaan kierrokseen tuntuu että Salli roikkuu sisäohjassa. Tai siis minä roikun. Oikealle Salli ei ravaa niin letkeästi ja rennosti kuin vasemmalle. Laukassa Salli vähän kaatuu. Näihin kumpaankin on auttanut kun mietin ympyrällä nostavani sisälapaa ylös (en siis väistätä vaan nostan). Puomeilla saan Sallin toimimaan paremmin kuin sileällä. Ei tarvitse kuin olla yksi ravipuomi apuna ja ratsastus on meille molemmille paljon miellyttävämpää ja helpompaa. Muutamana päivänä Salli on tuntunut jo niin hyvältä että olen ahkerasti katsellut kisakalenteria. Meinasin jopa lähteä tänä viikonloppuna Loimaalle Loimihaan loikkiin mutta ne tuli vähän liian pian. Ensivuonna kyllä oikeasti ajattelin mennä näitä suokkiluokkia läpi! Loimihaan loikat, kummajaiset ja ehkä jopa kuninkaalliset joskus....!

Ollaan Sallin kanssa oltu nyt muutamalla estetunnilla. Ensimmäinen tunti meni vasemman pohkeen läpiratsastamiseen ja seuraavalle tunnille valmistelin paremmin ja ratti oli vähän paremmin menossa mukana. Meillä oli paljon erikoisesteitä, tynnyrit okserin välissä, uudet kirkkaat muurit ja kapeaeste. Voin kyllä luottaa Salliin 110% kun se vain menee ja suorittaa ilman että empii tai kysyy että oikeastikko. Nyt kun olen mennyt Amilla ja Sallilla niin huomaan sen kuinka hyvä yhteistyö meillä Sallin kanssa oikeasti on. Voin olla varma mitä Salli tekee ja voin luottaa siihen ihan eritavalla kuin Amiin. Minulle on tullut nyt oikein jopa palo esteille Sallin kanssa, olen jopa miettinyt että pitäisikö Sallilla pääpaino ollakin esteillä....

Edellisessä estevalmennuksessa päästiin jo hyppäämään ihan esteidenkokoisia esteitä. Ollaan muutamasti menty 60-70 rataa. 70 kuulostaa omassa päästäni jo isolta ja suurelta saavutukselta ajatellen että vuosisitten kisattiin ensimmäisen kerran ristikoilla. Puhuttiin valkun kanssa korkeuksista ja ajattelin että rata on noin 60-70. Ennen rataa vähän epäröin korkeuksia ja sanoin, että nämä ovat kyllä enenmmän kuin sen 70cm. Sinen vaan radalle siinä uskossa että esteet ovat mukavuusrajalla. Radan jälkeen kuitenkin sain kuulla että joukossa oli myös 80cm esteitä. Oma mitta-asteikkoni loppuu esteillä siihen 80senttimetriin ja olen sitä pitänyt mielessäni tavoitteena. Olen haaveillut että joskus saataisiin "peruskorkeudeksi" se 80cm, siis viiden vuoden suunnitelmassa ja siinä pysytään. Salli on kyllä niin hieno!

Estevalmennus 12.8. Kuva Taru Kankaanpää



Olen yrittänyt etsiä mistä blogiin saa laitettua sen että pystyy liittymään lukijaksi, apuja?