keskiviikko 5. elokuuta 2015

Koulu- ja estevalmennus

Nyt on ollut tosi valmennustäyteinen alkuviikko. Alkukesästä ei ollut valmennuksia ollenkaan ja nyt sattui viikko, että sain sopimaan molemmat valmennukset.
 
Ratsastin Sallin maanantaina ja treenattiin edellisessä valkussa aloitettuja suoran uran laukannostoja. Ne onnistui todella hyvin, omasta mielestäni. Otin ensin oikeaan kierrokseen, kun viimeksi Salli oli siihen suuntaan jo väsynyt ja tarjosi mielellään väärää laukkaa. Kaikki nostot onnistuivat. Viimeisissä nostoissa oikealle Salli puski hieman sisäpohjetta päin (varsinkin kun nostin pitkän sivun puolenvälin jälkeen/lopussa.), ajattelin tämän kielivän väsymyksestä ja otin yhden onnistuneen noston ja vaihdoin välikäyntien kautta suunnan.  Vasemmalle nostot olivat kiireisempiä, Salli oli innoissaan ja vähän malttamaton ennen nostoja, en saanut sitä aluksi kunnolla rennoksi. (rento ravi > rento nosto ja laukka). Annoin sen laukata suurimmat energiat vielä vasemmalle pois jonka jälkeen nostot alkoivat sujua, kun ravikin rauhoittui. Tyytyväinen olin.
 
Tiistaina Pauliina tuli pitämään kouluvalmennusta. Alkuraveissa Salli tuntui todella rennolta, jonkin verran sai pyytää eteenpäin, mutta oli varmasti myös kuumuudella vaikutusta siihen. Tehtiin ravissa vähän avotaivutusta. Oikealle ravi vähän löystyi, mutta vasemmalle oli paljon parempi. Ravin energia pysyi yllä ja Salli taipui hyvin. Tehtiin myös pohkeenväistöä kumpaankin suuntaan ensin käynnissä ja sitten ravissa. Oikealle väistäessä en saa Sallia menemään suorana, kaula taipuu liikaa ja takapää jää jälkeen. Vasemmalle väistöt oli suorempia ja sujuvampia.
 
Laukassa treenattiin taas suoran uran nostoja ja sitä, ettei Salli puske pohjetta päin nostoissa, ympyröillä ja kulmissa. Otettiin myös lävistäjiä laukassa. Nostettiin päädyssä laukka, laukattiin keskiympyrä ja lävistäjä, ravi kuntoon heti laukan jälkeen ja uusi nosto taas päädyssä. Muutaman kerran jälkeen siirtymät onnistuivat paremmin ja tasaisemmin, kuukausi sitten en olisi ehtinyt nostaa laukkaa niin nopeasti uudelleen, mutta nyt ne onnistuivat.
 
Koko tunnin Salli oli todella hyvä, ehkä paras mitä on koskaan ollut, todella rento ja kärsivällinen. Laukat olivat sujuvat, suorat urat ja ympyrät mentiin lähes samalla temmolla, niissä ei ollut suuria eroja ja siirtymät olivat tasapainoisia. Jes!
 
Keskiviikkona olin tiimivalmentajamme Sallan estevalmennuksessa. Pitkästä aikaa.
 
Alkuveryttelyssä Salli oli rento. Mutta kun alettiin hyppäämään se tuntui jotenkin tahmealta. Ensimmäinen veryttely este tultiin ravissa, kun ei olla hypätty aikoihin. Seuraavat lähestymiset laukassa. Tultiin ensin vasempaan kierrokseen ja laukka oli ihan ok, ihmettelin kun salli ei syttynyt esteestä. Toiseen suuntaan Salli oli tahmea, ennen estettä sai oikein käskeä eteenpäin, otin raipan ja se helpotti.
 
Radalla oli sitten ensimmäinen yhden laukka-askeleen sarjamme, jaiks! Se oli toisiksi viimeinen este ja jännitin sitä koko radan ajan. =D Radalla Salli oli jo vähän temmokkaampi. Hyppypaikat löytyi itselleni hyvin, muutamassa kaarteessa tuli vähän tiukka kurvi, mutta Salli hoisi ja korjasi virheeni, on se vaan Super! Tultiin lähes heti perään rata uudelleen ja se tuntui jo paljon sujuvammalta ja tasaisemmalta. Itsekin ehdin hengittämään. Salli teki radalla muutamat oikeat laukanvaihdotkin! Yksi pienen kompuroinnin kautta, mutta siinä ei onneksi käynyt mitään enempää, ei siis kaaduttu.
 
Toisen radan jälkeen saatiin kehuja onnistumisesta, mikä tuntui hyvältä. Itsestänikin tuntui että rata onnistui. Salli kyllä näillä korkeuksilla suorittaa ja korjaa omat mokani, mutta toisessa radassa se tuntui jo itsestänikin ihan hauskalta. :) Valmentajalta saatiin kannustus mennä 14. päivä estekisoihin. Vähän jännittävää, kun en ole hypännyt muualla kuin meidän maneesissa. Ja ne säännöt ja arviointi.. Kai me silti mennään kokeilemaan ensin 40cm pikkuluokka omille hermoille
ja sitten se 'virallinen' 60cm luokka.
 
 
Nykyään on vaikea sanoa, kumpi suunta Sallille on helpompi. Vasemmassa ravi säilyy paremmpin, mutta sisälapa puskee pohjetta päin, oikeassa taas taipuminen on ainakin välillä työläämpää. Oikealle Salli nostaa nykyään paremmin laukan kuin vasemmalle, mutta vasempaan kierrokseen laukka pyörii vahvemmin, silti ehkä vähän liian kiireisesti oikeaan verrattuna. Taidetaan olla sellaisessa murrosvaiheessa, että kumpaakin puolta työstetään, meidän molempien oikea kierros on parantunut, joten toiset tehtävät siinä onnistuvat paremmin kuin vasemmalle. en tiedä.. hankala selittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti